LOVI ambientklubi: Univirtaus, Eilien, E-Musikgruppe Lux Ohr

to 12.12 klo 19.00 Liput 5 €

LOVI ambientklubi tuo ambientmusiikin Helsingin ytimeen! Suosituilla klubeilla kuullaan monipuolisesti ambientia vaihtuvilta esiintyjiltä. Live-esiintymisiä rikastuttavat usein myös erilaiset visuaaliset teokset.

19.00 Univirtaus + VJ Hyeena
20.00 Eilien
21.00 E-Musikgruppe Lux Ohr

E-Musikgruppe Lux Ohr on yksitoista vuotta toiminut turkulaisen kolmikon elektroakustinen yhtye, joka on hakenut inspiraatiota 1970-luvun saksalaisesta kokeellisesta rockista ja elektronisesta musiikista. Lovi-klubilla kuullaan musiikkia yhtyeen tammikuussa 2020 julkaistavalta levyltä Non plus ultra – sekä vielä sitäkin uudempaa materiaalia. Levyn julkaisee tuplavinyylinä ja digiäänitteenä yhtyeen kaksi edellistäkin studioalbumia julkaissut Svart Records.

Eilien on manipuloituja matkamuistonauhoja, makuuhuoneessa äänitettyjä vokaaliraitoja ja digitaalista viimaa. Eilien on Ellenin elektronisen musiikin projekti, joka on syntynyt pitkien SuperColliderin kanssa vietettyjen iltojen seurauksena. Tekstipohjainen ohjelmointi viehättää tekijäänsä epäintuitiivisuudellaan ja hahmottomuudellaan. Synteesi vie mikrotasolta makrotasolle ja melun pyörteistä nousee musiikkia.

Univirtaus on 1996 perustetun Rihmaston toisen jäsenen, Jarkon, sooloprojekti. “Luontoyhteys saavutetaan tällä kertaa äänen avulla. Ei ole merkitystä ollaanko valtavien vai mikroskooppisten asioiden äärellä. Vapaana virtaava ääni tarvitsee aikaa vaikuttaa. Antaa asioiden tapahtua, ja olla yhtä ja samaa kokonaisuutta. Lähdetään yhdessä seikkailulle.”

 

Syksyn klubi-illat: 19.9., 17.10., 21.11. ja 12.12.

Lovi ambientklubi Facebookissa