Jennifer Tremblay: Lista

ke 20.3 klo 19.00 Liput 22 / 16 €

Loppuunmyydyille katsomoille Kansallisteatterin Omapohjassa syksyllä 2018 esitetty Lista lähtee Suomen kiertueelle. Yleisön pyynnöstä Pirjo Määtän esittämän huikean monologin kiertueelle sovitettu versio esitetään myös Lavaklubilla!

Tahraton keittiö.

Keittiössä on nainen, kolmen lapsen äiti, perfektionisti, jonka kodin ja lasten hoito sujuu mainiosti tehtävälistojen laatimisen avulla.

Muutto maaseudulle oli naisen oma toivomus, oma ihannekuva perheidyllistä, mutta hän ei viihdykään uudessa kotikylässä. Talo seisoo keskellä kuivaa, hengetöntä peltomaisemaa, eikä kylässä ole yhtäkään sukulaissielua. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Camilla, raskaana oleva, boheemi äiti, jonka kaoottinen elämäntapa ja neljä kuritonta lasta vasta ärsyttäviä ovatkin.

Mutta kun Camilla kuolee pian viidennen lapsensa synnytyksen jälkeen, nainen järkyttyy. Olisiko hän voinut estää sen?

Lista on terävänäköinen tarina listojen laatimisesta ja siitä, miten oleellinen ja arkinen ovat salakavalasti toisiinsa sidottuja. Haikean koominen esitys kertoo ystävyydestä, äitiydestä, menetyksistä, sattumista ja vastuusta.

”Listojen seuranta on vaativaa puuhaa. Yhden listan kaikki kohdat eivät ole yhtä tärkeitä. Olen ihan kohtuuton. Listat venyy loputtomiin. Niihin tulee ylimääräisiä pallukoita. Siis tehtäviä jotka hoituisivat ilmankin. ”Pyykit” esimerkiksi on ylimääräinen pallukka. Pyykit on pestävä joka tapauksessa.”

Lista (La liste) on kanadalaiskirjailija Jennifer Tremblayn esikoisnäytelmä, joka kantaesitettiin Montrealin Théâtre d’Aujourd’huissa vuonna 2010. Näytelmä sai hyvän vastaanoton sekä kotimaassaan että ulkomailla, jossa sitä on esitetty laajalti. Tremblay on sittemmin kirjoittanut Listalle kaksi jatko-osaa: Le Carrousel (2011) ja La délivrance (2014). Quebeciläisen Tremblayn kirjalliseen tuotantoon kuuluu näytelmien ja tv-käsikirjoitusten lisäksi muun muassa nuortenkirjallisuutta, romaaneja ja runoutta.

Kiertue-esityksen sovitus ja esiintyjä Pirjo Määttä
Alkuperäinen ohjaus Irene Aho
Suomennos Reita Lounatvuori
Lavastus ja valosuunnittelu Jukka Huitila
Äänisuunnittelu Harri Kejonen
Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
Naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva
Dramaturgi Eva Buchwald

Lue lisää ja osta lippu!