Afrojazz Club: Sakari Kukko – Afro Chamber

pe 6.3 klo 21.00 Ennakkoliput 13 € / liput ovelta 15 € / opiskelijat 13 €

Afrojazz Clubin mainiot illat jatkuvat! Nyt klubikansan villitsee Sakari Kukko – Afro Chamber.

Maailmanmusiikin uranuurtajana Suomessa ja Piirpauke-yhtyeen perustajana tunnettu Sakari Kukko kuvailee uutta bändiprojektiaan näin:

”Afro Chamber esittelee loistavia maahanmuuttajamuusikoita, joiden sukujuuret ulottuvat Malin kuningaskunnan hoviin. Esi-isät olivat huippumuusikoita siis jo 1200-luvulla! Kyseessä on bändi, jonka afrikkalaismuusikoista osa tulee legendaarisista muusikkodynastioista Cissokho ja Dembele. Täytyy myöntää, että ilman 40 vuoden ahkeraa omistautumista voisi olla mahdotonta pysyä siinä kyydissä, minkä nämä mestarit saavat aikaan! Vertaankin bändiä Ferrariin, jonka kyydistä voi nauttia tarvitsematta analysoida kaikkea. Se vaan toimii uskomattoman nautittavasti. Musiikkimme pohjautuu osittain afrikkalaiseen perinteeseen, mutta mukana on myös suomalaista perinnemusiikkia, Sibeliusta, Kuulaa, Malmstenia jne. Homman clou on siis se, kuinka luonnollisesti nämä näennäisesti etäiset perinteet resonoivat keskenään.”

Sakari Kukko piano, puhaltimet, laulu
Meissa Niang laulu, tanssi, perkussiot
Cheick Cissokho kora, laulu
Issa Dembele balafon, laulu
Abdoulaye Ndiaye basso, laulu

Ennen keikkaa puheenvuoron pitää ETMU ry:n hallituksen jäsen, tutkija, tohtori Thomas Babila Sama Helsingin yliopistolta. Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura ETMU ry on monitieteinen järjestö, jonka tarkoituksena on edistää aihepiiriin liittyvää tutkimusta Suomessa.